Lukkopaini

Lukkopaini on lajina hyvin samankaltainen Brasilialaisen Jiu-Jitsun kanssa. Merkittävin ero on se, ettei lukkopainissa käytetä GI-pukua. BJJ-ottelijat ovatkin yleisimpiä menestyjiä lajin kilpailuissa, toisaalta esimerkiksi vapaaottelun harjoittajat pärjäävät usein myös lukkopainissa. Näiden lajien ohella lukkopainissa yhdistellään muun muassa sambon, judon ja vapaapainin tekniikoita.

Lukkopainissa yhdistyvät saumattomasti teknisyys ja fyysisyys. Erilaisten tekniikoiden opettelu ja kehittäminen ovat harrastajalle loputon tie, toisaalta lajin taitaja voi yhtä hyvin olla kevytrakenteiden lukkospesialisti kuin raa’alla fysiikalla jyräävä voimapainija. Lajin terävimmällä huipulla molempien osa-alueiden on kuitenkin oltava hyvin hallussa.

Lukkopaini harjoittelussa keskitytään erilaisiin tekniikoihin ja otteluharjoituksiin. Ottelunomaisissa harjoitteissa pääsee nopeasti kokeilemaan harjoittelemiaan tekniikoita tositilanteessa. Myös kilpaileminen lukkopainissa on mahdollista hyvinkin lyhyellä harjoitteluajalla. Lukkopainikisat keräävätkin eri lajien edustajia mittelemään paremmuudesta.

Ottelut ratkaistaan joko luovutuksella tai pisteillä. Ottelussa tuomari jakaa pisteitä eri tekniikoista, ja jos ottelijat eivät saa selvitettyä paremmuuttaan aikarajan puitteissa, ratkaisevat pisteet voittajan.

Harrastus aloitetaan käymällä BJJ ja lukkopainin peruskurssi. Aiempaa urheilutaustaa ei tarvita, koska harjoituksissa kohennetaan kuntoa vähitellen. Peruskurssilla käydään läpi Polar Jiu jitsu teamin peruskurssiohjelma, jonka jälkeen siirrytään harjoittelemaan kokeneempien harjoittelijoiden kanssa.